Six Shooter on vauhdikas ja jännittävä noppapeli

Johdanto

Six Shooter on vauhdikas ja jännittävä noppapeli, jota voi pelata nettikasinoilla. Pelaaminen on todella helppoa, sillä pelin säännöt ovat sangen simppelit. Krupieeri heittää noppia, jonka jälkeen pelaajan on tarkoitus saada samat numerot omilla nopillaan. Mitä vähemmillä heitoilla tähän päästään, sitä paremmat ovat myös voitot. Noppapelit ovat kiehtoneet ihmisiä jo vuosituhansien ajan ja noppapelit kuuluvat maailman vanhimpien ja suosituimpien pelien joukkoon.

Varhaisimmat arkeologiset löydöt ovat 5 000 vuoden takaa, mutta nopat ovat todennäköisesti tätäkin varhaisempi keksintö. Nykykäsityksen mukaan nopat on keksitty Lähi-idän alueella ja ensimmäiset arpakuutiot valmistettiin kivestä, luusta ja puusta. Noppien suosiota selittää muun muassa niiden kestävyys – esimerkiksi paperisiin pelikortteihin verrattuna – sekä helppokäyttöisyys. Ainoa mitä pelaamiseen tarvitaan, on tasainen alusta. Noppapelejä onkin olemassa lukemattomia erilaisia. Tunnettuja ja suosittuja rahalla pelattavia noppapelejä ovat esimerkiksi backgammon, craps sekä yatzy.

Noppapelit ovat aina kuuluneet kasinoiden suosituimpien pelien joukkoon, joten niitä on totta kai runsas valikoima myös online-kasinoilla. Netti on tietenkin muuttanut pelimaailmaa ylipäätään valtavasti. Pelaaminen on paljon helpompaa, nopeampaa ja mukavampaa ja pelit ovat nyt kaikkien niiden ulottuvilla, joilla on vain nettiyhteys ja tietokone tai mobiililaite. Peliyhtiöt haluavat tarjota uusia ja yhä parempia pelejä ja pelikokemuksia asiakkailleen. Six Shooter on yksi niistä peleistä, jonka pelinvalmistajat ovat kehittäneet varta vasten nettiä ja online-pelaajia varten. Muun muassa NextGen Gaming sekä 1×2 Gaming tarjoavat omat versionsa tästä pelistä ja se löytyy monien nettikasinoiden valikoimista. Halutessaan sitä voi kokeilla myös leikkirahalla ilmaisversioilla. Kokeilu kannattaa, sillä Six Shooter on nopeatempoinen ja viihdyttävä peli, jonka säännöt oppii helposti.

Seuraavassa kerrotaan tarkemmin näistä säännöistä sekä siitä, miten pelissä voi voittaa.

Pelin rakenne ja säännöt

Six Shooter alkaa siitä, että pelaaja asettaa panoksensa, jonka voi tyypillisesti valita 0,10–200 euron väliltä. Tämän jälkeen krupieeri heittää kuutta noppaansa. Hänen saamansa tulos määrittää tavoiteltavat numerot. Pelaaja pyrkii saamaan nämä samat silmäluvut mahdollisimman vähillä heittokerroilla.

Pelaajalla on käytössään kolme heittokertaa ja jos hän ei onnistu tavoitteessa näiden aikana, hän häviää. Toisin kuin krupieeri, pelaaja heittää vain kolmea noppaa per kierros. Joissakin peliversioissa on mahdollista asettaa myös sivupanoksia. Vaihtoehtoja on tällöin kaksi. Ensimmäinen panostus tehdään ennen kuin krupieeri on heittänyt omat noppansa. Silloin voi lyödä vetoa siitä, että noppien silmäluvut ovat kaikki joko parillisia tai parittomia.

Lisäksi voi lyödä vetoa pelaajan noppatuloksista, myös ennen kuin hänen heittokierroksensa alkavat. Tällöin voi panostaa sen puolesta, että pelaaja saa heittokierroksella kolme samanarvoista silmälukua tai suoran eli perättäiset numerot. Suoraksi lasketaan tässä tapauksessa myös yhdistelmä 6, 5 ja 1.

Pelialustat

Six Shooter on peliyhtiöiden kehittämä peli juuri online-pelaamiseen, joten sitä on ainakin toistaiseksi mahdollista pelata vain nettikasinoilla. Peli on satunnaisgeneraattorin pyörittämä, mikä takaa myös sen, että pelin reiluuteen ja turvallisuuteen voi luottaa. Six Shooterista on tehnyt oman versionsa muun muassa NextGen Gaming sekä 1×2 Gaming. Pelaaja voi siis halutessaan vertailla näitä eri versioita ja valita niistä mieluisimman. Tämä pätee luonnollisesti myös eri kasinoihin. Six Shooter on onneksi tarjolla monissa hyvissä nettikasinoissa, joten valinnanvaraa riittää.

Kuinka Six Shooterissa voittaa?

Six Shooterissa on tavoitteena heittää nopilla samat silmäluvut kuin krupieeri aikaisemmalla heitollaan, ja mahdollisimman vähillä heittokerroilla. Pelaajalla on mahdollisuus kolmeen heittokertaan. Jos hän onnistuu näiden aikana, hän voittaa ja jos ei, hän häviää. Voittojen suuruuteen vaikuttaa heittokertojen määrä. Jos pelaaja onnistuu ensimmäisellä kierroksella, hänen panoksensa maksetaan kertoimella 12:1, kahdella kierroksella kerroin on 8:5 ja kolmella 1:1.

Osassa Six Shooterin peliversioita on mahdollista asettaa myös sivupanoksia. Jos pelaaja veikkaa oikein, että krupieeri saa ainoastaan parittomia tai parillisia silmälukuja, saa hän panoksensa takaisin kertoimella 60:1. Sivupanoksen voi laittaa myös sen puolesta, että pelaaja saa kolme samaa lukua tai perättäiset luvut (tällöin myös yhdistelmä 6, 5 ja 1 huomioidaan). Oikein veikatuista kolmosista saa panoksensa takaisin voittokertoimella 34:1 ja suoralla 6:1. Voittokertoimet voivat erota eri peliversioissa tai eri nettikasinoilla, joten nämä tiedot kannattaa aina ehdottomasti tarkistaa ennen pelaamisen aloittamista.

Six Shooterissa voi siis voittaa todella mukavia summia, jos onni vain on suosiollinen. Isoimmat kertoimet saa voittotuloksista, joiden todennäköisyys on pieni, ja päinvastoin. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että koska Six Shooter on tuuripeli, myös tappiot ja häviöputket ovat mahdollisia. Tämän vuoksi oman pelikassan hallitseminen nousee tärkeään asemaan. Six Shooterissa ei voi siis itse vaikuttaa tuloksiinsa tai voittoihinsa. Tämän vuoksi pelissä ei voi soveltaa myöskään mitään pelitaktiikoita tai -strategioita. Koska Six Shooterissa pelataan taloa vastaan, pelaajan on mahdotonta jäädä voitolle pitkällä ajanjaksolla.

Kasino ottaa panoksista oman osuutensa ns. talon edun muodossa. Talon etu on peliversiosta ja -paikasta riippuen noin viiden prosentin luokkaa. Tässä kohdin pelaajalla onkin mahdollisuus vaikuttaa voittojensa suuruuteen. On erittäin suositeltavaa vertailla eri pelipaikkoja myös sen suhteen, mikä niiden talon etu on. Valitsemalla paikan, jossa se on mahdollisimman pieni, voi parantaa tulevien voittojensa määrää merkittävästikin.

Yhteenveto

Six Shooter on vauhdikas ja viihdyttävä, nettikasinoilla pelattava noppapeli. Sen säännöt ovat helposti omaksuttavissa, joten pelaamisen aloittaminen on helppoa ja Six Shooter sopiikin erinomaisesti myös aloitteleville pelaajille. Säännöt menevät yksinkertaisuudessaan niin, että krupieeri heittää aluksi nopillaan numerot, jotka pelaajan tulee tämän jälkeen saada heitettyä omilla nopillaan. Heittokierroksia on maksimissaan kolme, mutta mitä vähemmän heittoja, sitä paremmat ovat voitot.

Jos olet etsinyt uutta jännittävää ja nopeatempoista noppapeliä, sinun kannattaa kokeilla Six Shooteria. Sen parissa viihtyy hetken jos toisenkin. Sitä voi pelata sekä isoilla että pienillä panoksilla, joten se soveltuu monen kokoisilla pelikassoilla pelaaville. Jos Six Shooter ei ole sinulle vielä tuttu, kannattaa siis tutustua!

Featured Casino
25-100% 3300€ asti